Villalinus

Villalinus

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Essu

Nyt kun meidän Fanny viihtyy enimmäkseen lattialla,tutkiskelee paikkoja,etsii roskia yms,eilen sattui löytämään kuulakärkikynän ja kuinkas sitten sattuikaan,suuhunhan se piti laittaa ja jälki oli tämännäköistä,hassua että jo näin pieni pystyy tällaiseen sottaamiseen. Arvatkaapa vain kuinka kova homma on pysyä perässä varsinkin nyt kun Linus harjoittelee saksien käyttänistä,paperisilppua on ihan joka puolella,ja todellakin silppua...
Tuossa eilen päivällä sain idean mihin muuhun voisin tuota ihanaa pitsikuviota käyttää,essuunpa tietenkin. Venla tykkää kotileikeistä ja kotileikeissä äidillähän pitää olla essu ja kun hoitopaikassa aina välillä tulee pientä kinaa kenen vuoro on essua käyttää tein Venlalle ihan oman. Essu on tehty puuvillakankaasta,kuvion pohjakankaana pellavaa,röyhelöreunat ja ihanan paksu solmimisnauha.
Kokeilin tätä itsellekkin ja oli ihan täydellinen.
Tässä ylpeä uuden essun omistaja,ja oli muuten onni että kuvattiin heti essun valmistuttua sillä kun Venla otti jäätelön kuvaushetken jälkeen kävikin niin että essu oli täynnä suklaata...
Ja kun kuvauksiin ryhdyttiin niin muutkin perheen pienemmät halusivat mukaan,siispä yhteiskuva perheen pienimmistä. Leppoisaa sunnuntaita! Nina

1 kommentti:

mira kirjoitti...

onpa kyllä niin söpö essu, mahtaa olla hoitopaikan hienoin :D Nyt näyttäs siltä että pääsen kommentoimaan, edellisissä postauksissa on ollu ihania juttuja myös en vaan päässyt niihin kommentoimaan. Eikös paista aurinko ihanasti, me herättiin nuorimmaisen kanssa n.6.50 kun oli niin valoisaa että luultiin kellon olevan jo enemmänkin :D Mukavaa sunnuntaipäivää!