Villalinus

Villalinus

tiistai 30. joulukuuta 2014

Joulun jälkeen

 Joulu oli ja meni ja nyt odotellaan taas ensi vuotta. Meidän joulu meni ihanasti,syötiin hyvin ja nautittiin leppoisista kotipäivistä.Vielä en ole kuitenkaan riisunut kotia joulusta,enkä nyt taida ihan vielä joutaakkaan,tänään töihin ja sitten onkin muutama vapaapäivä,jospa sitä silloin kerkiäisi siivoilemaan.
 Viimepäivät olen tehnyt tuttavuutta uuteen kameraani,aina silloin tällöin ottanut esille ja kuvaillut,ihana anopilta saatu amaryllis oli eilen kohteena,kuinka kaunis voikaan kukka olla,harmi vain että on niin lyhytikäinen,ainakin mun hoidossa.Todellakin,en tiedä olinko ollut kiltti vai miten,mutta joulupukki toi mulle uuden kameran jolla harjoittelu alkakoon,olen kyllä todella innoissani mihin kaikkeen sitä pystyykään kun on kunnon kamera,jää nähtäväksi.
 Käsitöitäkin olen tehnyt,kehitellyt muutamia uusia juttuja virkaten. Toissapäivänä sain ahaa elämyksen ja otin puikot esille,seiskaveikkaa ja dropsin villalankoja,hmmm...kuinka mukavaa olikaan pitkästä aikaa neuloa,nyt vain odottelellaan kevään uusia värejä kauppoihin,koska kehitteillä ja suunnitelmissa on kaikkea kivaa.Tänä päivänä meillä on hääpäivä,joko voisi sanoa että hääpäivä isolla h:lla,onhan se jo meidän 21. Kuinka ihanaa onkaan edelleen todeta että toisen kanssa on hyvä olla ja sitä toista rakastaa... Kiitos rakas näistä vuosista jotka olen saanut kanssasi taivaltaa! Kodissamme tuoksuu tänä aamuna tuore ihana leipä,jota jo kerkesin leipoa ja juuri otin uunista,tein myös ihanan vadelmajogurttikakun iltaa varten,olen siis ollut jotodella tehokas,tästä on hyvä jatkaa! Nina

2 kommenttia:

Mamma-Mia kirjoitti...

Onnea teille molemmille :-)
Hyvää uutta vuotta!

NinaK kirjoitti...

Kiitos! Ja hyvää uutta vuotta myös teidän perheelle!