Villalinus

Villalinus

maanantai 29. marraskuuta 2010

Pöllöjä lisää,ostoksia ja joulukukkia

Eli näin ollaan päästy taasen viikonlopun yli,messuille menokin peruuntui...monesti miettii kuinka paljon yksi ihminen voi kantaa suruja ja murheita...sairas tyttäremme sai ensimmäisen epilepsiakohtauksen perjantaina,siinäpä syytä ihan tarpeeksi menojen peruuntumiseen,odotettavissahan se on ollut,on vain ollut ajan kysymys....raukka....itsekin oli säikähtänyt aika lailla. Mutta eipä auta surkuttelut,eteenpäin on mentävä vaikka mikä olisi.Viikonloppuna tuli paljon kudottua ja mitäs muutakaan kuin pöllöjä,pipoja pari kappaletta ja Veralle tällaiset "töppöset" pöllökuviolla isoveli langasta.

 Tämä päivä onkin sujunut ostoksilla pienimpien kanssa,vietettiin hauska päivä,bussilla kaupunkiin mennen tullen ja paljon kivoja ostoksia,ja kaiken kruunasi hampurilaisateria. Korttitarvikkeita ostin jonkin verran ja heti piti muutama ihan ajan kuluksi tehdä.Kuvassa myös tilda tarvikepaketti jonka ostin.(kolmas vasta).Ainut huono juttu oli että kun sitä ajattelee saavansa paketissa kaiken niin kuinkas ollakkaan,housu ja huivikangas puuttui kokonaan....kyllä sapetti...ne kiinalaiset....no asia korjaantuu kuitenkin huomenna kun saan hakea tarvittavan kaupasta ja pääsen hommiin.
 Joulukukkia meillä on myös ostettu,jouluruusua ja muutama hyasintti.
Niin ja mailegin pikkutonttu keittiöön kurkkimaan onko täällä kilttejä aikuisia.... Mukavaa viikkoa kaikille ja jaksamista joulukiireiden keskellä! Nina

perjantai 26. marraskuuta 2010

Pöllöpipoja

 Meillä aamulähdöt on todella vaikeita,aina pipot ja sukat ja hanskat hukassa tai vääränlaisia,niinpä olin luvannut tokaluokkalaiselle Wilmalle että äiti tekee sulle kunnon pipon ja kun Päivänsäde ja menninkäinen blogista sain tämän pöllön ohjeen niin ei muuta kuin hommiin.Pipossa käytin lankana seiskaveikkaa ja arvatkaa vaan oliko pikkusisko murheissaan kun ei vielä saanut samanlaista.(puikoilla on myös pipo hänelle joka vielä päättämistä vaille ja viimeistelyä) Kiitos ohjeesta pm!
 Eilen meillä myös hiukan leivottiin sämpylöitä jotka loppuivat alta aikayksikön...
 Kuvaa käytävältä,jossa mailegin pupu on päässyt pyöräkärryn kyytiin(löytö kirpparilta).Tähän olisi tarkoitus muutama tonttu laittaa.
Ja meidän ihana pikku-ukko joka oikeasti luulee olevansa supermies,hyppii joka paikasta luullen osaavansa lentää,ja ne kiipeilyt,huh huh,äitillä sydän pomppailee joka välissä... Mukavaa viikonloppua toivotellen Nina EDIT:Huominen naistenmessuille osallistumiseni peruuntuu,lapsen yllättävän sairauden vuoksi....ensi vuonna...ehkä...

torstai 25. marraskuuta 2010

Jouluisia tötteröitä ja jotain löpinää

 Päivät on taas kuluneet hurjaa vauhtia,tuntuu ettei perässä tahdo pysyä.Täällä olen touhunnut monenlaista,lauantaina on perinteiset Naisten messut jossa olen jo aika useasti ollut omien käsitöiden kanssa,sinne tein tällaisia tötteröitä joissa ristipistoin erilaisia kirjaimia ja numeroita,ripustus rautalangalla joka mielestäni sopii enemmän kuin hyvin. Sairastelut jatkuu,lapset ovat paranemaan päin mutta oma terveys hiukan vaakalaudalla...selkä temppuillut periaatteessa pikkuisen syntymän jälkeen,jatkuvasti kamalia kipukohtauksia,kolmiolääkkeitä,lääkärillä hyppyytä ja mietteitä siitä että ehkä olen vain yksinkertaisesti pöhkö,lääkärit kun puhuvat yksi yhtä ja toinen toista....jalkojen ja käsien puutumista,siinä ei paljon enään naurata.Mutta viime viikonloppu oli pahin,sunnuntaiaamuna en päässyt liikkumaan yhtään,sain itseni vain tiputettua lattialle mutta muuhun en kyennyt.arvatkaa vaan itkinkö? Olisi tietenkin pitänyt soittaa ambulanssi,jotta olisin päässyt esim tarkempiin tutkimuksiin,seuraavalla kerralla teen niin,ihan varmasti.
 Jotain on sentään tullut kudottuakin,RuttuNutun Annika oli tehnyt aivan ihastuttavan pupu neuleen pojalleen,otin kuviosta mallia ja tein nuorimmaisille tytöille säärystimet,mukava oli huomata kun väittelivät kumpi tulee kummalle.
 Sohvan päälle laitoin eilen siivotessani yhden tilkkupeiton joka tuli tehtyä kun jäin blogitauolle,jouluinen vai kuinka.
Ja olohuone on saanut joulutähtensä.Mukavaa viikonloppua toivotellen! Nina

perjantai 19. marraskuuta 2010

Joulupupu ja lumihiutaleita

 Huh huh,sanon minä,taas tämä kuvien lataaminen tökki ja pahasti,aina sama homma ja varsinkin kun on vain vähän aikaa ennenkuin pikku-ukkeli herää päikkäreiltään. No,onnistuipahan kuitenkin. Taas on yksi joulupupu saatettu viimeistelyn kautta valmiiksi,jo joitakin päiviä sitten aloittelin tätä,ja raukka jäi keittiöön paraatipaikalle odottelemaan jatkoa,aamusta sitten sain itseäni otettua niskasta kiinni ja tehtyä loppuun.Pupulla sama pituus kuin muillakin eli noin 60cm,vähän päälle.Mekkokankaana ihanan jouluinen pallokangas jossa myös koristeena virkattu punainen kukka. Jalassa kudotut neulesukat Dropsin ihanasta langasta.
 Lakkina tonttulakki ja kuten huomaatte toinen korva roikkuu ulkona...molemmat kyllä mahtuu lakin sisään,mutta kun juuri tämä pupu on ehkä hiukan malttamaton kaikessa,vai johtuukohan se siitä että myös on likinäköinen,silmälasit päässä melkeinpä koko ajan.Ja pian tämä ponnahtaa tuonne puodin puolelle....
Myös uudenlaisia lumihiutaleita olen tänään värkkäillyt kaiken muun lomassa(sukkapuikotkin on viuhunut aika kovaa tahtia...) Näiden halkaisija on 8cm,kauniita ovat ripustettavaksi minne vain.(löytyvät myös puodin puolelta) Oikein mahtavaa viikonloppua kaikille,nautitaanhan pienistä pakkassäistä! Nina

torstai 18. marraskuuta 2010

Joulupuotini avattu

 
Linuksen joulupuoti on nyt avattu! Osoitteessa linuksenjoulupuoti.blogspot.com voit löytää kaikkea ihanaa,käsintehtyjä tuotteita itsellesi tai läheisillesi. Päivittelen puotia pikkuhiljaa täydemmäksi.Tervetuloa! Nina

maanantai 15. marraskuuta 2010

Sairaita lapsia ja joulujuttuja

 Meille on muuttanut lisää possuja asumaan...teki mieli hiukan isompia possuja,väärän värinen kangas ym.ym.mutta kun vain oli pakko tehdä ja ommella,oink oink! Viikonloppu hurahti taas erittäin nopeasti,sairaiden lasten kanssa,juuri käytiin lääkärissä niin esim meidän 8-vuotiaalla oli keuhkoputket ihan tukossa ja molemmissa korvissa tulehdus...pienimmäinen joutuu uudelleen ylihuomenna,ensin joudumme hiukan liottamaan korvia vaikusta...kaksi viikkoa sitten loppui edellinen antibiootti...että tällaista täällä,mutta toivonkin että kaikki olisi ohi viimeistään jouluna!
Jotain virkattuja juttujakin olen tehnyt,tällaisia lumihiutaleita mandarin petit langasta,somistettuna pienellä rusetilla,jonka kylläkin saa myös näppärästi pois mikäli niin haluaa,ja kivasti taas mittanauha hukassa kun olisin mitannut halkaisijan....näin heittämällä arvioisin sen olevan noin 6,5cm...ehkä.... Pöydällä odottelee viimeistelyjä muutama uusi kiva juttu....jotain jota ajattelin että myös halukkaat saavat sitä tilata....pellavaa ja siitä jotain jouluista....shhh,enpäs kerrokkaan vielä vaan palailen asiaan...Kiitokset kommentoijille,te piristätte päivän! Nina

perjantai 12. marraskuuta 2010

Ihanat aamun tunnit

 Meillä aamut on ihanaa aikaa, saa hetken olla ihan yksin ennenkuin pikkuiset heräävät,on aika myös touhuta kaikkea ihanaa,näitä iänikuisia käsitöitä joihin viime aikoina ei aikaa ole ollut...ja nythän niitä tulee ihan urakalla.Jokin aika sitten pistäydyimme Kärkkäisellä,halusin katsastaa lankavalikoimat kun tiesin sinne tulleen Dropsin ihanuuksia,ja tarttuihan sieltä mukaan muutama keräkin. Sormet syyhysivät aloittamaan virkkuuprojektia vauvanpeitto...lankana tässä Fabel joka konepestävä,aivan ihanat värit,neutraalisävyt jotka sopii sekä tytölle että pojalle. Yhden ruudun koko noin 7,5cm kanttiinsa ja koko komeuden koko siinä 66*57cm
 Tässä vielä kuva eilisistä joulujutuista,lisäsin kukkasiin valkoiset helmet keskelle piristämään sekä ne ripustusnarut.
 Tämän aamun tuotoksina tein parit joulusukat,sydän aplikaatioilla ja kulkusilla,ripustusnaruna god jul naru. Kankaana pellavaa,sisällä puuvillaa,ihanan herkkiä jotenkin. Kuvassa näkyy myös ihanat joulukoristeet jotka löysin Minimanin joulupuolelta,kauniita.
Meillä pienokaiset ovat sairastelleet flunssaa,kuumetta,yskää koko viikon,nyt tuntuu että ehkä hiukan rupeaa helpottamaan,toivottavasti ensi viikolla ei ole oma vuoro... Oikein ihanaa isäinpäiväviikonloppua kaikille,muistakaahan helliä heitä! Lämpimin ajatuksin Nina

torstai 11. marraskuuta 2010

Joulupajan touhuja

 Täällä taas on touhuiltu joulupajalla...kalenteritonttu sai isonsiskon,jolla pituutta jo yli 90cm,ja näihin taskuihin mahtuukin paljon suklaita ym kivaa.Kova näprääminen vain noiden taskujen kanssa,mutta eipä auttanut kun tahtoi isomman tontun ja sehän oli sitten tehtävä....
 Tänä aamuna taas halusin jotain tehdä joten tässä tulosta,muutama possu ja ihania "kukkasia" joihin vielä laitan punavalkeasta nauhasta ripustusnarut,niitä sitten joka paikkaan roikkumaan.Taustalla kiva pönikkä jonka bongasin kirpparilta,tuunasin hiukan jouluisemmaksi laittamalla greengaten punaista nauhaa ja ihanan avaimen jonka joskus ostin paikallisesta askartelukaupasta.
Ja tässä yhteiskuvaa siskoista. Kiitos edelliseen kommenttinsa jättäneille,kiva tulla takaisin! Valoista päivää toivottaen Nina   

tiistai 9. marraskuuta 2010

Täällä taas tonttuillaan!

 Heipä hei kaikille pitkästä aikaa...täällä ollaan taas ja toivottavasti pysytäänkin jonkin aikaa. Tilanteet muuttuvat niin myös meillä.Nyt on taas ns.aikaa räpeltää jotakin ja ette arvaakkaan minkälaiset vieroitusoireet olivat kun en tehnyt yhtikäs mitään.Tänään sain valmiiksi eilen aloittamani joulukalenteritontun...olisin kyllä halunnut hiukan isomman mutta ehkäpä seuraava on sellainen. Ja kyllä taas riitti värkkäämistä pienissä taskuissa ja meinas jo iskeä paniikki siitä mahtuvatko kaikki mekon etupuolelle...onneksi mahtuivat,tämä yksilö jää meille asumaan,ihana.Hiuksia olisin vielä halunnut mutta kun olin laittanut kaikki ns.talteen ja pois edestä niin enhän löytänytkään niitä,pahus! Pituutta tällä tontulla 72cm.
Ja nyt yhteen parhaaseen kirjaostokseen minkä olen tehnyt pitkään aikaan,viime viikolla ostin tämän ihastuttavan kirjan ja täytyy sanoa että ihastuin ihan täysin,ihania ohjeita ja kuvia siis täydellinen kirja! Suosittelen lämpimästi! Kiitos ihanasta kirjasta tytöt! Mukavaa päivää kaikille! Nina