Villalinus

Villalinus

maanantai 21. toukokuuta 2012

Viikonloppuna

Se on jälleen yksi kiireinen viikonloppu takanapäin,jotenkin tuntuu ettei aika yksinkertaisesti riitä yhtään mihinkään,sama kuinka aikaisin nousee.Pellavaa kävin hakemassa pienen palasen jotta pääsin kokeilemaan lisää juttuja.Ensimmäisenä vuoroon pääsi muutama tyynynpäällinen,ihan yksinkertaisella kirjekuorimallilla.
Pellava se vaan aina yhtä kaunis sama mitä siitä tekee. Päällisen  sisällä hiukan liian suuri tyyny,mutta kun piti kokeilla ja heti.
Viikonloppuna tuli myös tehtyä hiukan isompaa sarjatuotannon alkua,mitäkö näistä tulee on se salaisuus vielä.Viikonloppuna meidän perheen prinsessankin 6-vuotissynttäreitä vietettiin pienellä porukalla,uskomatonta että Venla aloittaa eskarin jo ensi syksynä.
Ulkona on myös oltu pikkusen ja saatu Fannysta kiva hymykuva...Linuksella taas sen verran nopeat leikit ettei perässä meinaa millään pysyä...varsinkaan tämän kipsin kanssa joka oikeasti vaikeuttaa elämää ja paljon...kontrollikäyntikin oli lääkärissä jossa selvisi että jalka on oikeassa asennossa ja näin ollen pitäisi parantua hyvin,jalassa olikin kaksi murtumaa,itse kun luulin että vain yksi luu olisi ollut murtuneena. Huomiseen! Nina



Ei kommentteja: