Villalinus

Villalinus

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Pahanolon karkotusta

Tänä aamuna kello herätti 4.15,join kahvit ja kulutin hiukan aikaa,tänään meidän Veralla,cp-lapsellamme alkaisi arkinen aherrus Oulussa,Lohipadon koulussa,kahdeksannella luokalla.... Nyt tekis oikeesti mieli itkeä,potkia ja raivota,oikeesti,ette arvaakkaan kuinka huonoksi äidiksi sitä tuntee itsensä kun lähettää lapsensa pois,vaikkakin Veran koti on täällä ja vain koulu Oulussa,ikävä iskee heti ja pahaolo...ompelukoneen avulla sitä saa ajatukset hetkeksi pois kaikesta muusta.Kuinka monella teillä on kokemusta siitä että ajatukset heittelehtivät laidasta laitaan,tiedän muiden vammaisten lasten äitien kanssa puhuneena että ainakin meillä on niin että välillä väsyttää ja saakin,mutta kun se pahaolo/säälikin tulee samalla,ja kun kaikki ei ole ikuista,eron hetki,myös se lopullinen voi tulla kuin kirkkaalta taivaalta,entäs sitten,tuleeko sitten kaikki katkeruuden ajatukset mieleen,kuinka on ajatellut että nyt en enään jaksa päivääkään kaikkea tätä rumbaa mitä vammaisen lapsen kanssa tulee.Oikeasti itsellä oli nyt aika rankka kesä Veran kanssa,silläkin kun alkaa olemaan tuota teini-ikää ihan kuin normaaleillakin lapsilla,vaikkakin henkinen kehitystaso vaihtelee kolmen ja kuuden vuoden ikätasolla.Mutta tämä on meidän elämää ja muuksi sitä ei voi muuttaa...
Samalla tässä tulee mieleen mitä te haluatte että kirjoittelen tänne,haluaako joku kuulla elämästä vammaisen lapsen äitinä,pelkistä käsitöistä vai kenties elämästä koulukiusatun äitinä,lapsen joka saattaisi olla kuin Enkeli-Elisa,josko sitäkään oikeasti on olemassa,senkin puitteissa olisi vaikka kuinka paljon asiaa...Tylsää kirjoitusta,mutta nyt vain piti päästää höyryjä ulos,tiedättehän?!!
Ulkona myrskyää,mutta niin myrskyää sisälläkin...Nina

2 kommenttia:

mira kirjoitti...

hei taas! minä ainakin tykkään kuulla kaikkea elämästä ja käsitöistä, laidasta laitaan! käyn täällä joka päivä ;) Vammaisen lapsen kanssa elämisestä ja hoidosta mulla ei ole kokemusta mutta samoja tuntemuksia syyllisyyttä/huonoa omatuntoa tulee podettua itsekin millon mistäkin...kai se on sitä äitinä olemista. Ja myös niitä en-jaksa-kohta -yhtään-mitään hetkiä tulee ei sitä ihminen voi väsyneenä venyä ihan mihin asti vaan. Jos joskus tuntuu ettei muilla voi olla näin, johtunee vaan siitä ettei niistä juurikaan puhuta ääneen....? Se on sitä normaalia elämää ja jokainen tekee minkä pystyy! Toivottavasti sulla on jo parempi olo!

Anonyymi kirjoitti...

kaikkea on hyvä kirjoittaa...ja myös päästää "höyryjä" ulos.
Saat olla ylpeä itsestäsi...monesti ihmettelen kuinka jaksat kun sinullakin monta lasta ja vielä jaksat/kerkeät käsitöitäkin tehdä.