Villalinus

Villalinus

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Sydämmiä ja kruunuja

Päivät kuluu aivan liian nopeaan,en tiedä montako ylimääräistä tuntia pitäisi saada että kerkiää tehdä kaiken mitä aikoo. Paljon on tullut tehtyä käsitöitä,kuvaaminen ja bloggaaminen vain on jäänyt,jospa nyt pikkuhiljaa julkaisisi kaikkea mitä on tullut puuhattua. Pellavasydämmiä joissa pellavainen kukka.
Kukkien keskellä myös muutama helmi.Sydämmet on myös pesty pesukoneessa jotta on saatu ihana kulutettu,röpelöinen reuna.
Virkattukkin on urakalla kotiväki lankaa,kruunuja,joita voi käyttää vaikka kukkapurkki koristeena tai prinsessaleikeissä,kruunut on tärkätty myös.Näitä olen tehnyt kahta eri kokoa,pientä ja hieman suurempaa,lähtevät mukaani Jyväskylään...
Kotona myös monenlaista asiaa tapahtunut,Linus sai viime torstaina tarhassa ollessaan hiukan erilaisen kohtauksen,torstai odoteltiin ja seurailtiin,perjantaiaamuna soittelin lääkärille jonka seurauksena jouduimme käymään lasten poliklinikalla ja verikokeissa,nyt Linukselle kirjoitettiin epilepsia diagnoosi ja estolääkitys aloitettiin,lääkkeenä Absenor,aluksi mikstuurana kun tuo tablettien otto on hiukan epävarmaa,jotenkin tuntuu pahalta,mutta toisaalta nyt on helpompi jatkaa eteenpäin kun tietää...Jatkossa on tulossa paljon monenlaisia käyntejä,mutta myös tukea on mahdollista saada ja tietoa.Korvapolille meillä aika ensi viikon perjantaina jolloin taas selviää toivon mukaan leikkausaikataulut,saataisiin edes flunssa pois kokonaan. Tytärkin palasi Romaniasta ehjin nahoin lauantaina,oli kovasti tykännyt reissusta ja ottanut paljon ihania kuvia,joita ollaan ihailtu.Mukavaa päivää kaikille ja palaillaan taas! Nina

3 kommenttia:

mira kirjoitti...

Hei! Kiva kuulla teidän kuulumisia taas pitkästä aikaa, ootte ollu mielessä. Pikkuneitiki näköjään kasvaa hurjaa vauhtia! Sydämet ja kruunut näytti tosi kivoilta ja työläitä varmaan, kuinka pienellä koukulla ja langalla teet kruunut? Onko netissä jossakin sattumoisin noille ohjetta? Tsemppiä sairastelujen ja lääkitysten kanssa!

Anonyymi kirjoitti...

Moi Muru! Koukkuna 2,5,lankana Novitan kotiväki,aika lailla omasta päästä olen kyhäillyt kruunun,yksinkertainen ja kiva!Nina

Vintage kirjoitti...

Hienoa että diagnoosi ja lääkitys löytyi. Kamalaahan se tottakai on ja vie aikaa sopeutua jne. mutta helpompi hoitaa kun tiedetään mitä pitää hoitaa..

Kruunuihin ihastuin miekin. Kerrassaan upeita! Ja pöllöt on niin suloisia..niissä tosiaan on ainesta vaikka mihin! Jatka vain kehittelyä.